Tieteelliset artikkelit ovat enenevässä määrin siirtymässä verkkoon. Toisinaan ns. paperiversiota ei ole edes tehty, vaan lukija voi halutessaan vain tulostaa julkaisun itselleen. Tähän asti suurin osa materiaalista on ollut vapaasti (ilmaiseksi) saatavilla, jolloin tutkija tai opiskelija voi helposti tutustua suureen määrään materiaalia ja arvioida sen laadun ja soveltuvuuden haluttuun aiheeseen.
Jonkin verran materiaalia on jo nyt lukittuina erilaisiin maksullisiin palveluihin. Ainakin opiskelijalta ja nuorelta tutkijalta nämä jäävät kyllä useimmiten käyttämättä: Sitä miettii kyllä useammankin kerran, maksaako epämääräisen yhteenvedon perusteella parikymppiä artikkelista, joka voi osoittautua kehnoksi tai käsitellä aivan väärää asiaa. Tällaisesta artikkelista maksaa vain siinä tapauksessa, että joku on sitä erityisesti suositellut (törmäsin tähän itse seminaariesitelmää tehdessäni - maksulliset linkit jäivät kyllä katsomatta, onneksi parhaat lähteet olivat helposti saatavilla).
Mitä tekemistä tällä sitten on DRM:n kanssa? On suuri vaara, että yhtä suurempi osa artikkeleista siirtyy DRM-tekniikoita käyttäviin julkaisuihin. Ja maksullisiksi. Nykyään luennoija on sentään voinut omalla lisenssillään kopioida artikkelin, ja antaa sen (suljetussa verkossa) oppilaidensa käyttöön. Entä sitten kun DRM estää kopioinnin, tai antaa lisäksi lukuoikeuden vain rajoitetuksi ajaksi?
Mitä tekee luennoija? Hän ei voi edellyttää että oppilaat hankkivat suurten summien edestä materiaalia, ainakaan jos tosissaan haluaa oppilaita (yleensä haluaa). Kurssi on siis suunniteltava siten, että käytetään vain sellaista materiaalia, joka on esim. kirjastosta saatavissa - yleensä vanhempaa. Uuden tiedon leviäminen vaikeutuu.
Entä mitä tekee harjoitustyötään tekevä opiskelija, kun joka artikkelista on maksettava? Hän pyrkii tietysti selviämään mahdollisimman vähillä artikkeleilla, kirjastosta vielä vapaasti löytyvällä materiaalilla, jne. Suusta suuhun ehkä leviää tieto, mitkä ovat ne harvat artikkelit, joista kannattaa maksaa. Joku on tehnyt ehkä laittomia kopioita (esim. digikuvaamalla tietokoneen ruutua), joista voi tutustua tarjontaan. Näihin ei tietenkään voi viitata, koska silloin paljastuisi "piraatin" käyttö.
Ajan kuluessa vapaata materiaalia on yhä vain vähemmän, opiskelijoiden, opetuksen ja tutkijoiden asema käy yhä vaikeammaksi. Tieteen edistyminen hidastuu, kun tutustuminen uuteen materiaaliin on kallista, ja on valittava (tai koetettava valita) vain välttämättömin.
Katastrofi ehkä vältetään, koska tiedeväki on kekseliästä. Näivettykööt DRM-julkaisut ja jääkööt ahneet julkaisijat ihmettelemään. Sen sijaan kaikki yliopistolliset laitokset perustavat omat monistesarjansa, joissa kaikki merkittävä julkaistaan. Kongressiin lähtevä tieteentekijä pakkaa mukaansa suuren kassillisen omia ja kollegoidensa töitä, ja palaa hilpeiden vaihtajaisten ja kopio-orgioiden jälkeen vielä suuremman kassin kanssa.